sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Huippuleipä

Taas kerran se nähtiin, että minun olisi syytä luottaa useamminkin aviopuolisoksi valitsemani miehen arvostelukykyyn.

Pippurimylly nimittäin tulosti viime vuoden elokuussa netistä muutaman ruokaohjeen, joista grillireseptit taisivat mennä kokeiluun saman tien, mutta osa ohjeista jäi jääkaapin oveen odottamaan myöhempää toteuttamistaan. Pinkan päällimmäisenä on ollut koko syksyn, talven ja kevään intialaisesta My Food Blog -blogista tulostettu Bombay Grilled Sandwich, jota itse olen kaiken aikaa pitänyt hieman omituisena valintana. Eihän nyt muutamasta leivän väliin sommitellusta kasvisviipaleesta ja yhdestä muusatusta perunasta voi saada mitään uskomatonta ruokaelämystä aikaiseksi, eihän?

Nyt kuitenkin nappasin ohjeen viimein käyttööni, kun huhtikuun ruokahaasteen aiheeksi annettiin punaisen, keltaisen ja vihreän raaka-aineen käyttäminen. Ja jääkaapin ovessa killuvan kuvan perusteella Bombay-leivän täyteainekset näyttivät nimenomaan oikean värisiltä. Kun melkein kaikkia aineksiakin sattui löytymään kotoa, niin äkkiäkös tuon pisti sitten kokeiluun. Vihreän paprikan tosin korvasimme keltaisella, ja chaat masala -mausteseoksen virkaa pääsi toimittamaan garam masala, mutta muuten edettiin ohjeen mukaan. Vihreiden yrttien (mintun ja korianterin) lisäksi leipien väliin laitettiin punaista tomaattia sekä keltaista paprikaa ja juustoa. Ja onhan perunakin periaatteessa aika keltaista.

Kasasimme leivän kahteen pekkaan pikavauhtia, paistoimme sen parilapannulla ja maistoimme. Ja voi ihmetys, että osasi olla hyvää! Ainekset asettuivat aivan käsittämättömän maukkaaksi kokonaisuudeksi, muusattu peruna toimi oivallisena mehevöittäjänä ja jopa korianteri (jota omissa kokkailuissani toisinaan kammoksun) sopi leivän väliin kuin nenä silmään. Leipä oli hyvää vielä vähän jäähtyneenäkin, joten voi olla, että tämmöisiä pakataan meillä mukaan parin viikon päässä häämöttävälle vappupiknikille.

Kaikkein hulluinta tässä tilanteessa on tietenkin se, että tämmöinen huippuresepti on ollut silmieni alla kuukausitolkulla! Olisinkohan ilman ruokahaastetta hoksannut tarttua siihen ollenkaan?
Herkkuperunakerrosleipä (Bombay Grilled Sandwich)

-3 viipaletta vuokaleipää (meillä jotain itse tehtyä vaaleaa leipää)
-voita
-reilu puoli desiä chutneytä, joka syntyy jauhamalla yhteen tuoretta korianteria, jonkin verran tuoretta minttua, vihreää chiliä ja teelusikallisen verran vettä (alkuperäisessä ohjeessa on tarkemmat mitat = kupillinen korianteria ja neljäsosa kuppia minttua)
-1 tomaatti, ohueksi viipaloituna
-1 pieni sipuli, ohueksi viipaloituna
-1/2 vihreä paprika, ohueksi viipaloituna
-1 peruna, keitettynä, kuorittuna ja muusattuna kera (vajaan) teelusikallisen suolaa
-2 tl Chaat Masalaa
-2,4 dl raastettua cheddar-juustoa

Sivele jokaisen leipäviipaleen toiselle puoliskolle voita. Levitä voin päälle yrttichutneytä ja ripottele päälle chaat masalaa.
Lisää yhden viipaleen päälle tomaatti- ja paprikaviipaleet. Toiselle muusattu peruna ja sipuliviipaleet. Päällystä molemmat viipaleet raastetulla juustolla.
Nosta perunaviipale tomaattiviipaleen päälle (kasvispuolet ylöspäin). Sen jälkeen perunaviipaleen päälle nostetaan vielä kolmas viipale, chutney-puoli alaspäin. Paista pannulla tai voileipägrillissä niin pitkään, että juusto sulaa (me paistoimme leivän voissa valurautaisella parilapannulla painaen leipää samalla laakealla astialla pannun pohjaa vasten).

9 Comments:

At 19/4/09 17:52, Blogger oliivia said...

Se on kyllä jännä juttu ja aina yhtä ilahduttavaa kun saa yllättyä positiivisesti!
Ja kun yksinkertaisista aineksista tulee enemmän kuin osiensa summa.

 
At 19/4/09 18:05, Blogger Rosmariini said...

Yllätys oli kyllä melkoinen, etenkin kun odotukset maun suhteen eivät tosissaan olleet kummoiset. Noita kasviksiahan tulee (perunaa lukuun ottamatta) laitettua leivälle jatkuvasti, joten niiden varaan rakentuva resepti tuntui suorastaan hullunkuriselta.

Ehkä päällystettyjä voileipiä pitäisi maustaa ylipäänsä rohkeammin, samaan tapaan kuin muutakin ruokaa.

 
At 19/4/09 18:33, Anonymous nemo said...

Ihanaa kun innostuitte! Toteutus kuulostaa herkulta, olette mukana kisassa.

 
At 19/4/09 19:04, Blogger Rosmariini said...

Täällä ollaan nyt Vellipojalle ikuisessa kiitollisuudenvelassa, kun huhtihaasteen kautta löytyi kokonaan uusi herkkuruoka. :) Kerrassaan mainio kokemus!

 
At 19/4/09 20:22, Anonymous Anonyymi said...

Leipä kuullostaa oikein herkullisesta. Eihän ruoka-aineista, jotka ovat hyviä yksistäänkin, voi tulla mitään pahaa, kun ne yhdistää... Eihän? ;)

En toki söisi esim korianteria sellaisenaan. *irvistää* Saippuakin olisi maukkaampaa.

 
At 19/4/09 21:23, Blogger Rosmariini said...

Monet noista aineksista ovat tosiaan tomaattia myöten omiakin kestosuosikkejani - ja juuri sen takia en tietenkään uskonut tarvitsevani mitään erillistä ruokaohjetta niiden yhdistämiseen. :) Mutta siinä se taas nähtiin, että aina silloin tällöin kannattaa katsoa tuttujakin asioita ihan uudenlaisesta näkökulmasta.

 
At 26/4/09 23:39, Anonymous Anna said...

Kiitos herkullisesta ohjevinkistä! Pakko kuitenkin kysyä, minkäkokoisen perunan joukkoon mössäsitte sen teelusikallisen suolaa? Ja kuinka paksun kerroksen perunamössöä levititte leiville? Meillä laitettiin vain 1,5 tl suolaa kahteen isoon perunaan ja silti mössöstä tuli niin suolaista, että se meinasi dominoida koko leivän muuten mahtavia makuja. Tehdään taatusti uudestaan, mutta pienemmällä suolamäärällä...

 
At 27/4/09 09:26, Blogger Rosmariini said...

Suolaa kannattaa tosiaan panna joukkoon oman maun mukaan (itse pyöräytin suolamyllystä muutaman kierroksen, eli olisiko sitä mennyt sekaan semmoinen puolisen teelusikallista?), etenkin kun tuo ohjeistettu määrä on tässä ohjeessa tosiaan jostain syystä hyvinkin suuri.

 
At 27/4/09 11:04, Blogger Rosmariini said...

(Psst. Muutin suolakohtaa pikkuisen.)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails