keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Go East

Minulla on uusi sapuskallinen intohimo, joka tavoittelee melkein tomaatin asemaa lempiruokalistallani. Uusi suosikkini on sitruuna, jonka soisin tätä nykyä löytyvän jossain muodossa likimain jokaisesta kokkailustani. Lime on myös aika mukava, ja muutkin sitrushedelmät menettelevät.

Sitrushedelmät sopivat mainiosti myös tomaattisalaatin maustajaksi. Tarkoitukseni on ollut tehdä jo jonkin aikaa muutamassa blogissa vastaan tullutta meksikolaista Pico de Galloa, jossa tomaatin, tuoreen korianterin, chilin, suolan ja sipulin liitto sinetöidään vasta puristetulla limen mehulla. Vastaavanlaisia tomaattisekoituksia tunnetaan muuallakin maailmassa. Viime viikonloppuna kokkailimme taas muutamia intialaisia ruokalajeja, ja yksi niistä oli tämä cachumber eli näin kotoisemmin sipuli-tomaattisalaatti (ohje uudesta luottokeittokirjastani, Food of the World India):
3 tomaattia, poista siemenet ja kuutioi
1 iso sipuli, pieneksi kuutioituna
3 rkl tuoretta korianteria + vähän ekstraa koristeluun
1-2 tuoretta vihreää chiliä, poista siemenet ja viipaloi hienoksi
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
ripaus sokeria
pippuria

Tämän salaatin pitää saada tekeytyä hetken aikaa, jotta sitruuna pääsee kunnolla marinoimaan muita aineksia. Tomaatit, sipuli, korianteri ja chilit sekoitetaan keskenään kulhossa. Lisätään sitruunamehu, suola, sokeri ja pippuria maun mukaan. Peitetään ja annetaan oleutua kylmässä vähintään tunnin ajan.
Ennen tarjoilua salaattia sekoitellaan uudestaan, maistellaan ja lisätään siihen vielä tarpeen mukaan sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Asetellaan tarjolla ja koristellaan tuoreella korianterilla.

Mutta siitä sitruunasta vielä. Jos kyseiseen hedelmään keskittyneet kokkaukset houkuttavat, kokeile vaikka Nigellan sitruunarisottoa, Bronx Chicken Dice Pastaa taikka vaikka vähän kermaisempaa pastamuonaa Pollo Limonelloa. Ja vaikka sitruuna ei tomaattia koskaan onnistuisikaan kepittämään, sitruunan monikäyttöisyys tulee ilmi siinäkin, että se toimii huomattavasti tomaattia paremmin myös erilaisissa jälkiruuissa ja leivonnaisissa.

12 Comments:

At 10/4/08 00:00, Anonymous Anonyymi said...

Sitruunasta tuli mieleeni, että suolan avulla säilötyt sitruunat ovat aina vaikuttaneet kiinnostaville. Käyttötarkoitus on vain jäänyt hämärän peittoon - täsmällisin neuvo on kuulunut näin: "niitä voi käyttää ruoanlaitossa". Hieno homma.

Kun kerran sitruuna innostaa, niin ottakaapa selvää ja blogatkaa pari sitruunavinkkiä. :-)

 
At 10/4/08 01:20, Blogger Jonna said...

Toinen maukas salsa on salsa de uña (kynsisalsa) jossa on samat aineet kuin pico de gallossa, siihen tulee lisäksi vihreää tomaattia ja appelsiinimehua (tuore, puolikas appelsiini). Nimi tulee siitä että ainekset pilkotaan niin hienoiksi että kynnet ovat vaarassa...meillä jotka emme taida hienoja pilkkomistekniikkoja ; )

 
At 10/4/08 08:04, Blogger Merituuli said...

lime maistuu myös hyvin Sol-olueeseen työnnettynä...tämä on yksi helpoimpia reseptejä ko hedelmän nauttimiseen :)

 
At 10/4/08 09:43, Blogger Rosmariini said...

Tuoppi: Täältä pesee. Ja voisipa kokeilla tosissaan jotain tuommoista vähän jännempääkin sitruunajuttua. Täsmällisen käyttötarkoituksen vaan tarvitsisin suolasitruunoille sun muille itsekin, ettei purnukan kohtaloksi koituisi unohtuminen käyttämättömänä säilykerivistön kauimmaisimpaan koloon.

Jonna: Uusia salsavinkkejä, kivaa! Pitäisi vaan päästä käsiksi vihreisiin tomaatteihin (Intiassa tomaatit myytiin muuten kaupoissa vihreinä tai juuri ja juuri punastuneina - ja minä kun olen aina kuvitellut, että kaikissa lämpimissä maissa on jatkuvasti ainoastaan meheviä ja sopivan kypsiä kasviksia tarjolla).

Hyppysellinen: Tuon reseptin meikäläinenkin hallitsi jo siinä vaiheessa, kun muut ruuanlaittotaitoni olivat (opiskeluaikana) vielä varsin kehittymättömällä asteella. :)

 
At 10/4/08 10:35, Anonymous Anonyymi said...

Uulalaa, tämä resepti pääsee kyllä kokeilulistan kärkeen :P

 
At 10/4/08 20:19, Blogger Rosmariini said...

Suosittelen! Syntyy helposti aika vähistä aineksista. Olen itse bongannut viime viikkojen aikana kaupasta ajankohtaan nähden varsin maittavia kirsikkatomaattejakin (miksiköhän nyt jatkuvasti höpisen tomaateista, vaikka tämän piti olla tyystin sitruunoille omistettu postaus).

 
At 11/4/08 14:20, Anonymous Anonyymi said...

Suolaan säilöttyjä sitruunoita käytetään usein marokkolaisissa resepteissä.Yleensä vain niiden kuorta.Pataruoissa ja salaateissa.
Google-haku "salted lemons" antaa mm.Jamie Oliverin ohjeen niiden valmistamiseksi kotikonstein.

 
At 12/4/08 17:18, Blogger Rosmariini said...

Kiitosta vinkeistä! Pitäisi laittaa pikapuoliin jonkinmoinen satsi suolasitruunoita tekeytymään.

 
At 17/5/08 14:19, Blogger Ari Makela said...

Tässä suora linkki ainakin erääseen ohjeeseen Jamie Oliverin saitin keskustelupalstalla: http://www.jamieoliver.com/forum/viewtopic.php?id=30212

 
At 17/1/11 09:45, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos reseptistä. Voisiko tuon korianterin tilalla käyttää vaikka lehtipersiljaa, korianteri ei maistu mulle yhtään :(? Ja toinen kysymys :D: miksi tomaatiton tammikuu?

 
At 17/1/11 10:47, Blogger Rosmariini said...

Minäkin olen vähän huono syömään tuoretta korianteria, joten jätän sen toisinaan joko kokonaan pois tai laitan tilalle just lehtipersiljaa.

Tomaatiton tammikuu on hauska haaste itselle, koska yleensä laitan ruokaa lähinnä vain tomaateista. :) Ja kun tomaatit eivät tähän aikaan vuodesta ole parhaimmillaan + ne joudutaan kuljettamaan tänne kauempaa, niin tammikuu sopii hyvin itsensä haastamiseen.

Säilyketomaatteja toki syön tässäkin kuussa entiseen tapaan...

 
At 18/1/11 17:08, Anonymous Anonyymi said...

Broilerista olen joskus tehnyt ruokaa sillä tavalla, että olen maustanut sen sisältä ensn hyvin, työntänyt kokonaisen sitruunan sisään (viiltoja kuoreen) ja vielä työntänyt nahan allekin sitruunalohkoja ja mausteita. Sitruuna sopii mielestäni mainiosti just broiskun makuun, kesällä kumminkin :D! Ohje varmaan löytyy jostain, itse en muista ollenkaan mistä sen silloin aikoinaan kaappasin :D!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails