torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Fetalla täytetyt lammaspihvit

Minulla on meneillään joku ihme jauhelihakausi. Tai ainakin haluaisin koko ajan olla laatimassa lihapullia jollain uudella tavalla. Lehdessä näkemistäni mangochutneyllä maustetuista lihapullista näin seuraavana yönä jopa untakin. Kyseessä taitaa olla pahemmanlaatuinen pakkomielle.

Viime lauantaita ei juhlistettu lihapullilla vaan jauhelihapihveillä. Ostin Oulun välimerellisestä ruokakaupasta yhtenä päivänä uudenlaista fetajuustoa, ja osa siitä upotettiin jauhelihasta tehtyjen lättysten väliin. Lisäkkeenä kermattomia valkosipuliperunoita sekä sopiva sankollinen vihreää salaattia.

Ohjeistetut pihvit olisi voinut (ja kannattanut) tehdä ennemmin grillissä, mutta vielä viikonloppuna täällä Oulussa keli oli kaikkea muuta kuin grillailemaan houkutteleva. Sunnuntainakin satoi senttikaupalla lisää lunta. Talvirenkaille oli siis vielä kovastikin kysyntää. Koetimme joka tapauksessa asennoitua kalenterikevääseen ja laitoimme osan yrttien siemenistä viimein itämään. Basilikaa, persiljaa (vaihteeksi sileälehtistä), tilliä, salviaa, rakuunaa, oreganoa, timjamia, sitruunamelissaa ja uutuutena lipstikkaa. Tähän muonaan laitettiin persiljan lisäksi tuoretta rosmariinia, joka sinnittelee urheasti keittiömme ikkunalaudalla kehnohkosta hoidosta huolimatta:
Täytetyt lammasjauhelihapihvit, 4 kpl

500 g lampaan jauhelihaa
1 sipuli, hienonnettuna
1 rkl öljyä
3 rkl tuoreita rosmariinin lehdyköitä
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

TÄYTE:
100 g vuohenjuustofetaa, kuutioina
voiteluun 1/2 dl öljyä + 2 rkl soijakastiketta

Kuullota sipulisilppu öljyssä ja jätä jäähtymään. Sekoita jauhelihan joukkoon rosmariini, persiljasilppu, suolaa, mustapippuria ja kuullotettu sipuli. Vaivaa seos tasaiseksi.
Muodostele lihaseoksesta kostutetuin käsin märällä työlaudalla 8 tasasuurta, pyöreää pihviä. Pane neljälle pihville 1-2 fetakuutiota ja kansiksi toiset neljä pihviä. Tiivistä reunat kostein käsin ja voitele pihvien pinnat öljyn ja soijakastikkeen seoksella.
Asettele pihvit öljyttyyn halsteriin ja grillaa kohtalaisella hehkulla, molemmin puolin yhteensä 12-15 minuuttia eli kunnes pihvit ovat saaneet kauniin värin ja täytteenä oleva juusto alkaa sulaa.

Ohje on otettu Riitta Pojanluoman kirjasta Hehkuvilla hiilillä, kokonaisia aterioita pihagrillistä (2002). Pannuversiossa ongelmana oli pihvien paksuus. Piti paistaa ihan tosissaan, jos mieli saada lautaselleen edes suurin piirtein kypsähköjä pihvejä.

7 Comments:

At 26/4/08 12:42, Anonymous Anonyymi said...

me tehtiin niitä mangochutneypyöryköitä, tuli ihan veikeän makuisia, makeita ja lihaisia samalla aikaa. Päätynee tekoon toistekin.

 
At 26/4/08 12:53, Blogger Rosmariini said...

Minäkin nappasin pallero-ohjeen talteen, joten täytynee pistää kokeiluun sopivan tilanteen sattuessa. Pitäisi vaan muistaa ostaa mangochutneytä kaupasta.

(Intian chutney-tuliaista ei raaski käyttää lihapullataikinaan, tai se saattaisi muutenkin olla tarkoitukseen vähän turhan tulista.)

 
At 14/1/11 08:52, Anonymous Anonyymi said...

Hei! vieläkö teiltä sattuisi arkistojen kätköistä löytymään tuo mangochutneypullien resepti? Muistan joskus vuosia sitten näitä tehtailleeni ja olivat hurjan hyviä. Resepti on vain päässyt tekemään katoamistempun:)

 
At 14/1/11 11:37, Blogger Rosmariini said...

Löytyihän se, kun vähän kaivelin:

Mangochutneylla maustetut lihapullat (15 kpl)

500 g sika-nautajauhelihaa
1/2 dl korppujauhoja
1/2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl mangochutneya (esim. Rajah)
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 ruukku silputtua korianteria
1 kananmuna

Mittaa korppujauhot, jogurtti ja mangochutney kulhoon. Anna turvota 10 minuuttia.
Lisää jauheliha, suola, mustapippuri, korianteri ja kananmuna. Sekoita voimakkaasti, kunnes murekemassa on tasaista.
Paista koepulla pannussa tai mikroaaltouunissa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai chutneya.
Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen. Pyörittele lihapullataikinasta kostutetuin käsin pyöreitä pullia ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista lihapullia uunin keskitasolla noin 15–20 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin värin.
Tarjoa lihapullat esimerkiksi ruokajogurtin kanssa.

Vinkki! Voit paistaa lihapullat myös pannussa voin ja öljyn sekoituksessa. Paista pullia keskilämmöllä noin 2–3 minuuttia/puoli tai kunnes ne ovat kauniin värisiä ja sisältä kypsiä.

 
At 14/1/11 13:50, Anonymous Anonyymi said...

suurkiitos reseptistä! Tätä herkkua täytyy kokeilla tänään pitkästä aikaa. vielä kun keksisin mitä näiden pyöryköiden kaveriksi laittaisin..

Muutenkin kiitokset loistavasta blogista ja maistuvista resepteistä!

 
At 14/1/11 14:39, Blogger Rosmariini said...

Taidanpa itsekin tehdä noita nyt viikonloppuna. Joten jos keksit niiden kaveriksi jotain kivoja lisukkeita, niin kerro ihmeessä.

 
At 14/1/11 20:55, Anonymous Anonyymi said...

Resepti oli yhtä maukas kuin muistotkin. Lisukkeeksi perjantai-illan laiskiaiset keksivät vain korianterilla maustetun jasmiiniriisin ja lopuista bulgarianjogurtista ja chutneystä tehtailtiin dippi pullukoille.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails