lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Dippikastike ennen ja nyt

Muistaako joku aikaa ennen valmiiden dippikastikejauheiden tuloa? Siis niiden pussukoiden, jotka jossain vaiheessa ilmestyivät kauppoihin sipsihyllyjen tanhuville? Meikäläisellä tulee ainakin dippaamisesta automaattisesti mieleen yhteiseen illanviettoon joskus viime vuosituhannella kasautunut opiskelijaporukka, joka haalii jostakin esiin sipsipussin, purkillisen kermaviiliä sekä jonkinlaisen valmiin dippimausteen, joiden nimetkin ovat vielä elävästi muistissani. (Tai ainakin Taco, American ja etenkin Ranch muistuvat enempiä miettimättä mieleeni.)

Yleensä dippailtavana oli myös tikutettua porkkanaa, kurkkua, punaista paprikaa sekä toisinaan myös suikaloitua varsiselleriä.

Tällä kertaa dippailimme perunalastujen sijasta maissilastuja, ja soosikin oli perinteisestä dippikastikkeesta jokseenkin poikkeava, kun seassa oli tomaattista jauhelihakastiketta, purjoa, oliiveja ja mitä kaikkea. Ohje on peräisin mainiosta kekkerikirjasta nimeltään Juhlitaan kotona (2001). Laitoin itse vuoan pohjalle vain yhden paketillisen Philadelphiaa, mutta seuraavalla kerralla voisin kenties kokeilla tuplajuustollistakin versiota.
Meksikolainen dippi (n. 6 annosta)

400 g, 2 pakkausta Philadelphia-juustoa (ei kevytversiota)
1 sipuli hienonnettuna
1 paprika hienonnettuna
350 g jauhelihaa
1 tölkki tomaattimursketta
2 valkosipulinkynttä puserrettuna
1 pussi taco-seosmaustetta
1 maustemitta suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 tl sokeria
1 maustemitta cayennenpippuria tai pari tippaa Tabascoa
3 rkl jalapeno-maustepaprikoita säilöttynä ja viipaloituna
10 cm purjoa viipaloituna
150 g hyvää juustoa raastettuna
50 g mustia oliiveja viipaloituna

Tarjoamiseen nachosipsejä

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Levitä Philadelphia-juusto uunivuokaan.
2. Ruskista sipuli, paprika ja jauheliha. Lisää tomaatit ja puserretut valkosipulinkynnet. Mausta mausteseoksella ja keitä ilman kantta noin viisi minuuttia. Mausta lisää ja maista välillä. Lihakastikkeen on oltava sakeaa.
3. Levitä kastike juuston päälle ja ripottele pinnalle viipaloidut maustepaprikat, purjo ja juustoraaste. Koristele pinta viipaloiduilla oliiveilla ja kuorruta uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes se alkaa kuplia ja juusto saa hiukan väriä. Tarjoa ruoka suoraan vuoasta, johon nachosipsejä voi dipata.

Kastiketta jäi kosolti seuraavallekin päivälle, ja silloin sitä sommiteltiin kaupasta mukaan tarttuneiden pienten taco tubsien täytteeksi. Tacot ovat kyllä hyviä. Harmi vaan, että niitä on hiukkasen hankala syödä, kun ovat usein niin kovin murenevia.

15 Comments:

At 13/10/07 20:35, Blogger Pippurimylly said...

Sen verran pitää lisätä, että vaikka ensin suhtauduin hieman varauksella "pelkkään dippisoosiin" pääruokana, tuo oli ihan mielettömän hyvää! Ja täyttävääkin oli ihan piisalle asti, hyvä kun puolet annoksesta saatiin ensimmäisellä yrityksellä dippailtua.

 
At 14/10/07 16:21, Blogger Rosmariini said...

Oli kyllä kerrassaan ällistyttävän hyvä yhdistelmä, eikä sapuskan valmistamisessakaan turhan kauan nokka tuhissut. Samaa ohjetta soveltamalla voisi kenties laatia täytettä myös muunlaisen texmex-muonaan.

 
At 20/11/07 20:03, Anonymous Anonyymi said...

Tämä on uskomattoman kiva ja mutkaton resepti.Sillä on nyt hurmattu kaverit ja vanhemapani.Ja sopii hienosti lautepeli-illan naposteltavaksi.Myös vegenä.
Nöyrä kiitos :)

 
At 20/11/07 20:21, Blogger Rosmariini said...

Kiva kuulla, että maistuu ja että ohjeesta on iloa muillekin. Vegeversiovinkkejä otetaan vastaan!

 
At 27/3/10 20:03, Anonymous Anonyymi said...

Hei! Törmäsin ohjeeseenne kauan sitten, ja se on ollut siitä asti perheemme suosikkiruokaa. Love it!

 
At 11/10/10 23:41, Blogger Marika said...

namiii! kuulostaa ja näyttää hyviltä. Itse tehnyt vähän samantapaista. Philadelphiaa, jauhelihaa, salsaa, paprikaa, sipulia, fajitas maustetta.. uunissa ja juustoraastetta päällä, syödään maissilastujen kanssa...

 
At 29/3/11 20:38, Blogger Unknown said...

Kyllä tää on hyvää! Ekan kokeilukerran jälkeen on tullut tehtyä aina silloin tällöin kun nachohimo iskee. Just laitoin annoksen uuniin... ;)

 
At 30/3/11 20:09, Anonymous Anonyymi said...

heippa! kuulosta hyvältä! ajattelin kokeilla mutta mikä on "1 pussi taco-seosmaustetta", onko tuo jokin valmismaustesekoitus?

 
At 1/4/11 14:01, Blogger Rosmariini said...

On joo. Mutta mainiosti voi sekoitella itsekin sopivan yhdistelmän esim. juustokuminasta, jauhetusta korianterista, paprikajauheesta, mustapippurista, chilijauheesta, sokerista ja suolasta...

 
At 15/8/13 12:57, Anonymous Anonyymi said...

Kiitokset loistavasta reseptistä! Tätä on meillä syöty muutaman vuoden ajan säännöllisesti. Yleensä tarjoilemme sen salaatin kanssa tortillalättyyn käärittynä ja syömme jämät (jos jotain jää) maissilastujen kanssa. Tämä on myöskin ollut sellainen ohje, joka on innostanut lukioikäiset poikamme kauhan varteen. Siitäkin suurkiitos!

 
At 11/3/16 15:03, Blogger Unknown said...

Kiitos! Hyvää on♡

 
At 24/8/17 22:16, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos tästä ohjeesta!! Tää on yks parhaimmista herkuista. Oon monesti tehny ja ihmiset kuolaa tän dipin perään! :))
Aino

 
At 9/10/17 17:46, Blogger Ana said...

Tehty useeeeeita kertoja! Aivan ihana <3

 
At 3/2/18 09:02, Anonymous Anonyymi said...

Voi harmi ettei vege-versiota tehnyt jakanut omaa ohjettaan. Oisko kaura fraiche sopivaa? Vai enemmin oatly påmackan? Testailenpa lähiaikoina. Siis maidottomana, lihaa meillä käytetään.

 
At 4/4/24 11:43, Blogger Bond Michael said...

Thanks for sharing this fantastic cooking recipe. I will try it in my free time. I have a passion for cooking and love to try new recipes in my free time. I sometimes get so busy cooking that I forget everything else, even my dissertation. I have to Buy dissertation UK online from the pay for dissertations to complete my dissertation on time and spare some time for my passion for cooking.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails